Veijarit-86 Floorball

Thanks for viewing excating joyrney of Veijarit floorball!

History of the jöurney:

Veijareiden alkusiemenet kylvettiin jo vuonna 1986, jolloin pieni ympäri Suomea Jyväskylään tullut urheileva opiskelijajoukko alkoi käyttää Veijarit nimeä. Aluksi pelattiin erilaisissa turnauksissa, mutta vuodesta 1998 lähtien joukkue on osallistunut myös liittojen sarjoihin Etelä-Suomen alueella.

Kaudella 2016-2017 laitettiin yhteistuumin käyntiin projekti ”Pupu Liitää”, kun nuoret citykanit tulivat päästämään Wanhat Veijarit ikämieslaitumille. Veijarit kokivat siis huomattavan nuorennusleikkauksen ja matka on jatkunut tästä eteenpäin tuttu pilke silmäkulmassa ja verenmaku suussa. Osa Original Veijareista lyö palloa verkkoon edelleen M50 sarjassa.

Veijarit ovat nousseet vuosi vuodelta tasaista kiitoa kohti ylempiä aladivareita. Maaliskuussa -23 tehtiin jälleen suurta Vejarit historiaa ja kausi 2023-2024 pelattiin 2.divisioonasta. Kuten ennenkin, toiminta pyritään tietojemme ja taitojemme mukaisesti ylläpitämään tai jopa kehittämään vielä, kun biologia (ikä = vauhti) ja motivaatio näin antaa myöten.

Tulevalla kaudella Veijarit pelaavat Etelä-Suomen miesten 3-divarissa, sillä vaikka kakkonen on ykkönen, niin pisteitä ei tullut riittävästi kakkosessa säilymiseen.

Tuoreimmat ’uutiset’ ja touhuilut löytyvät Veijareiden instagram tililtä: veijarit86 

Alla satunnaisia kuvia matkan varrelta:

Veijarit varmisti 17.3.2019 turnauksessa nousun 3-divariin. Kuva turnauksen jälkeisessä juhlahumussa 😁🍾🍾🍾💋

Veijarit_preseason2018

 

kausi 2020-2021
Askola Games -mestaruus, elokuu 2021
2018 tammikuu reissu Hankoon
2018 toukokuu, nousu 4.divariin ja AC-talvisarjan voitto!
saunailta ehkä vuonna 2017
Serranon perhe tietää
Kausi 2021-2022

Jätä kommentti